Kekkuliisa

Kyseessä on virtuaalihevonen

© kuippana.net/vapaat

Nimi Kekkuliisa "Lissu"
Rotu suomenhevonen
Sukupuoli tamma
Väri rautias
Säkäkorkeus 158cm
Syntymäpäivä 20.05.2014 (4v 20.9.14)
Ikä 16 vuotta (20.3.17)
Rekisterinumero VH15-018-0834
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Jukka ja Linda Salo (EVM)

Koulutus va. vaativa, ko. HeD
Painotus valjakkopainotus
Saavutukset VVJ-I

Saavutukset

VVJ-I -palkittu maaliskuun tilaisuudessa 31.03.2017 pistein 105p. Pistejakauma:
Rakenne 6 (10), kilpailut 44 (40+), suku 20 (20+5), jälkeläiset 20 (20+5), lisäpisteet 15 (15).
Tilaisuuden parhaat kilpailupisteet!

Luonnekuvaus

Lissu on kaikin puolin huvittava tamma, se keksii jos jonkinlaista kujetta ja jekkua, mutta vain hyvyyttään, tamma ei koskaan tarkoita mitään pahaa. Se toimii usein ennen kuin miettii, mikä tietenkin voi välillä aiheuttaa ongelmia. Pitää ihmisistä, muttei ole huomionhakuinen. Komentaessa tottelee heti, mutta tekee mielellään omiakin päätöksiä.

Hoitaessa seisoo paikoillaan, ainakin melko usein. Jos ovi tosin jää kovin pitkäksi aikaa auki, on Lissu hyvin nopeasti naapurin kaurapellolla. Muuten karsinassa oikein hyväkäytöksinen. Kavioiden nosto voi joskus hieman tuottaa päänvaivaa, mutta muutaman yrityksen jälkeen nostaa jalkansa ihan kiltisti. Varusteet eivät ole tamman mielestä mitään kamalaa, vaan päinvastoin, se oikein odottaa varustamista ja ottaa kuolaimetkin suuhun innokkaasti. Taluttaessa etenee melko reippaasti, mutta osaa tarvittaessa kävellä hitaastikin. Riippuu ihan taluttajasta miten Lissu kulkee ja käyttäytyy.

Ratsuna Lissu on kyllä aika lähellä toivotonta tapausta. Se ei sähellykseltään ehdi lainkaan kuunnella ratsastajaa, eikä edes rauhoituttuaan tee juuri mitään niin kuin pitäisi. Lisäksi sillä on aivan kamalat askellajit ratsastajan kannalta. Ovat ne toki kauniit ja näyttävät, mutta niin korkeat ja töksähtelevät, että ratsastaja tulee etenkin ravissa merisairaaksi. Tämän kaiken lisäksi tamma ei osaa juuri mitään ratsujuttuja, joten pääsääntöisesti tammalla ei ratsasteta lainkaan.

Ajossa tamma toimii paljon paremmin. Sen luonnostaan korkea muoto pääsee oikeuksiinsa kärryjen edessä ja liikkeetkin ovat valjakkoajoon sopivan näyttävät. Välillä keskittyminen tuottaa vaikeuksia Lissulle, mutta yleensä valjakkoajo onnistuu ihan hyvin. Kestävä tamma on omimmillaan kestävyysosiolla, sillä se ei väsy lähes mistään. Sopivan elegantti, mutta myös rämäpäinen hevonen. Muutenkin vaunujen edessä toimii kuin ajatus, käy ja kukkuu aivan kuten pitääkin. Lissu on eteenpäinpyrkivä, rohkea ja vahvahermoinen valjakkohevonen, eikä se anna helposti periksi.

Sukutaulu

isä

Koippari
EVM, 160cm, vprt

ii.

Herra Kahveli
EVM, 159cm, trt

iii.

Kahvelin Kihveli
EVM, 163cm, tprt

iie.

Neiti Kesättärä
EVM, 155cm, rt

ie.

Annmaj
EVM, 156cm, prt

iei.

Fiskå
EVM, 158cm, m

iee.

Dyrbar
EVM, 152cm, vprt

emä

Tormaija
EVM, 157cm, vprn

ei.

Mehtäkön Armas
EVM, 158cm, rn

eii.

Armas Varvas
EVM, 166cm, trn

eie.

Mehtäkön Eleena
EVM, 154cm, rt

ee.

Huutoleili
EVM, 155cm, vprn

eei.

Huutokisa
EVM, 153cm, rn

eee.

Liibalei
EVM, 159cm, prt

Sukuselvitys

I. Koippari oli komea rautias ori, jolla oli näyttävät liikkeet ja melko kevyt runko. Luonteeltaan kovapintainen mutta kiltti, Kopuksi kutsuttu 160-senttinen valjakkohevonen, on saanut osakseen paljon ihailua suomenhevoskasvattajien suunnalta hienon rakenteensa ja kilpailumenestyksensä vuoksi. Ori kantakirjattiin jo varsin nuorena II-palkinnolle. Pitkän kilpailu-uransa jälkeen palkintoa olisi ollut mahdollista korottaa, mutta Kopun omistaja ei sitä jostain syystä tehnyt. Koipparin uran huippuhetkiin kuului SM-kilpailuiden hopeasija sekä aluemestaruus kolme kertaa. Raudikko ei ollut erityisesti ratsukoulutettu, mutta kantoi kuitenkin ihmistä selässään ja osasi helppoja asioita myös ratsastajan kanssa. Parhaimmillaan ori oli kuitenkin valjakkoajossa ja se olikin erinomaisen hyvä ajaa; kevyt kädelle, kuuliainen ja sinnikäs. Upeiden liikkeidensä ansiosta se sai hyviä pisteitä kouluosuuksilta, muttei joutunut häpeämään myöskään kestävyysosioissa, sillä Kopu oli erittäin kestävä ja määrätietoinen tarpeen niin vaatiessa. Ori siirtyi pois kilpakentiltä ja jalostuksesta 20-vuotiaana ja vain vuotta myöhemmin se lopetettiin kroonisen keuhkokuumeen vuoksi.
Jälkeläisiä Koipparilla on Kekkuliisan lisäksi kahdeksan, kuusi tammaa ja kaksi oria. Harmillisesti toista orivarsaa ei koskaan käytetty jalostukseen ja nyt sekin on jo edesmennyt. Pienehkön jälkeläismääränsä perusteella ori periytti urheilullista rakennetta, kohtuullista kokoa ja hyviä, lennokkaita liikkeitä. Myös periksiantamattomuus on piirre, mikä yhdistää Koipparin jälkeläisiä. Kilpakentille asti pääsi aikoinaan kuusi orin yhdeksästä jälkeläisestä ja ne menestyivätkin hienosti etenkin valjakkoajossa, joskin kaksi kilpaili myös kouluratsastuksessa.

II. Herra Kahveli, jota kutsuttiin Kahjoksi, oli lempinimensä mukaisesti hieman erikoisempi tapaus. Se oli hyvin eloisa ja erittäin seurallinen tummanrautias suomenhevosori, joka tuli vilkkautensa vuoksi usein väärinymmärretyksi. Ori ei koskaan halunnut kenellekään mitään pahaa, mutta harmillista kyllä se toteutti päähänpistonsa heti, eikä miettinyt yhtään. Rakenteensa puolesta Kahjo ei ollut aivan parasta A-luokkaa muutaman melko pahankin rakennevirheen vuoksi, mutta nämä puutteet eivät koskaan oria vaivanneet. Kookas (159cm) ori kasvoi melko hitaasti, minkä vuoksi se pääsi kilpakentille vasta 8-vuotiaana, mutta alkoikin sitten samantien menestyä vaativissa valjakkoluokissa, saavuttaen aluemestaruudenkin kerran. Kahjo menehtyi melko nuorena, vain 15-vuotiaana, karattuaan laitumelta aamuyöllä ja törmättyään autoon.
Jalostuksen saralla Herra Kahveli ei ollut erityisen suosittu luultavasti juuri ison luonteensa ja heikonlaisen rakenteensa vuoksi. Onneksi kuitenkin edes muutama tammanomistaja päätti oria käyttää, sillä se paljastui todella hyväksi periyttäjäksi, jonka jälkikasvu oli oria itseään huomattavasti laadukkaampaa. Kahjon kaikki viisi jälkeläistä päätyivät kilpakentille ja menestyivät erinomaisesti, päästen täten myös jatkamaan sukuaan. Herra Kahvelin isälinja voikin erittäin hyvin, vaikkei orilla itsellään ole montaa jälkeläistä.

IE. Annmaj oli sopusuhtainen ja hyväluonteinen 156cm korkea suomenhevostamma, jonka otsaa koristi symmetrisen muotoinen tähti. Perusluonteeltaan Annmaj oli aavistuksen verran arka etenkin muiden hevosten seurassa, mutta rohkaistui aina päästessään töihin ja suunnattuaan ajatuksensa kuskin antamaan apuihin. Tamma kiersi nuorena varsin paljon näyttelyissä ja erilaisissa tapahtumissa etenkin totuttamisen vuoksi, mutta tuli sieltä menestystäkin: Annmaj on sijoittunut rotunäyttelyiden BIS-kehässä useita kertoja. Ollessaan hieman alle 10-vuotias tamma kantakirjattiin II-palkinnolla. Punaraudikko oli koulutettu valjakkoajoon ja oli varsin osaavakin, mutta harmittavaa kyllä se kilpaili vain kolme kertaa seuratasolla, sijoittuen kylläkin joka kerta. Tamman omistajaa ei juuri kilpaileminen kiinnostanut, joten siksi Annmaj vietti elämänsä lähinnä harrastehevosena ja siitostammana. Hyvässä kunnossa pidetty tamma eli varsin vanhaksi ja lopetettiin 31-vuotiaana heikentyneen yleiskunnon vuoksi.
Kaunis tamma ehti saada pitkän elämänsä aikana yhdeksän varsaa, joille se periytti korrektia rakennetta, hyvää liikettä ja rautiasta väriä. Kolme tamman jälkeläisistä on kilpaillut valjakkoajossa ja yksi kouluratsastuksessa menestyksekkäästi ja muillakin olisi kyllä potentiaalia ollut. Tänä päivänä Annmaj on varsin haluttu nimi sukutauluissa, etenkin isänemänä sen koetaan toimivan erittäin hyvin.

E. Tormaija oli varsinainen herranterttu luonteeltaan. Se oli kaikin puolin herkkä ja usein varsin vaativa tamma, joka ei käskemällä suostunut tekemään mitään. Itsepäisyys ja taipumus hienohelmaisuuteen ei ollut se kaikkein helpoin yhdistelmä, mutta hyvin Maijan kanssa kuitenkin sen omistaja pärjäsi. Vaaleanpunaruunikolla sirolla tammalla oli korkeutta 157cm, mutta se vaikutti kapeutensa vuoksi paljon pienemmältä. Rakenteellisesti tamma oli muuten varsin toimiva, mutta harmillisesti sen etujalat olivat melko heikot, minkä vuoksi sen kilpailu-ura valjakkoajossa jäi lyhyeksi: se ehti kilpailla vain kaksi kautta ennen vetäytymistään kisaeläkkeelle. Ajossa Maija oli erittäin ryhdikäs ja herkkä avuille, eikä sen liikkeissäkään ollut moittimista. Noviisi-tasolle koulutettu tamma ehti sijoittua muutaman kerran. Tormaija lopetettiin 24-vuotiaana hevosinfluenssan vuoksi.
Jälkeläisiä ruunikko ehti saada kuusi kappaletta, viisi kaunista tammaa ja yhden orin. Valitettavasti osa niistä peri emänsä heikot jalat, joten suuremmin Tormaija ei suomenhevosjalostuksessa ole vaikuttanut. Kaksi sen varsoista on kuitenkin kilpaillut valjakkoajossa ja myöhemmin myös jatkanut sukuaan, Kekkuliisa sekä Maijan viimeinen varsa, komea punaruunikko ori Torninkaataja.

EI. Mehtäkön Armas teki aivan huikean hienon uran valjakkokentillä. Ruunikko ori oli hyvin varhaiskypsä, vaikka kasvoikin varsin isoksi (158cm) ja sen koulutus eteni erittäin rivakkaa tahtia. Viisivuotiaana se oli jo useamman kerran sijoittunut noviisi-luokissa ja kaksi kautta myöhemmin ori siirtyi vaativiin luokkiin. Täyttäessään kymmenen vuotta Armas alkoi kilpailla vaikeissa luokissa, mitä siihen aikaan pidettiin suomenhevoselle mahdottomana tasona. Menestystä, sijoituksia ja voittoja ropisi orille tasaiseen tahtiin, minkä lisäksi se kiersi ahkerasti näyttelyitä saaden mainetta myös hyvän rakenteensa ansiosta. Ei olekaan ihme, että Armas kantakirjattiin I-palkinnolle 12-vuotiaana. Armas kilpaili melko vanhaksi, 20-vuotiaaksi asti, ennen kuin se siirtyi pelkästään siitoskäyttöön. Luonteeltaan ori oli hyvin sopeutuvainen ja tasapainoinen, se ei stressannut vieraissa paikoissa ja tuli hyvin toimeen jopa muiden orien kanssa. Orin ollessa 27-vuotias sen etujalkaan tuli syvä haava, mikä ei lähtenyt millään parantumaan joten Armas päästettiin vihreämmille laitumille.
Jalostusorina Armas oli melkoisen suosittu, joten sen jälkeläislista on varsin mittava: 26 tammaa, 22 ruunaa ja kuusi oria. Luonnollisesti melko suuri osa näistä on kadonnut maailman kartalta harrasteratsuiksi ja pullahevosiksi, mutta jokunen on päässyt kilpailemaankin. Ori periytti hyviä liikkeitä ja kevyttä rakennetta, mutta varsinaisesti se ei periyttäjänä loistanut. Osa sen jälkikasvusta on myös itse päässyt jalostuskäyttöön.

EE. Huutoleili oli eläissään erittäin kaunis valjakkosuomenhevonen, joka jäi monien mieleen ulkonäkönsä ja erikoisemman nimensä ansiosta. Menestyneeksi kilpahevoseksi tammaa sen sijaan ei voi kutsua: se osallistui kyllä moniin kymmeniin noviisi-tason kilpailuihin, muttei sijoittunut kuin kaksi kertaa. Vaikutti siltä, että vaaleanpunaruunikon tamman tuuri oli yksinkertaisesti aivan liian huono: milloin se alkoi ontua kesken suorituksen, milloin ohjat katkesivat tai muuta vastaavaa. Yrityksen puutteesta ei nimittäin voi 155cm korkeaa Leiliä syyttää, sillä se oli äärimmäisen ahkera ja kuuliainen hevonen, joka varmasti teki aina parhaansa. Suhteellisen nuorena tamma käytettiin myös kantakirjattavana ja sieltä tuli melko odotetusti ensimmäinen palkinto. Leilillä oli ikää huikeat 33 vuotta kun sen yleiskunto alkoi heikentyä niin voimakkaasti, että sen omistaja katsoi parhaimmaksi päästää se parempaan paikkaan. Huutoleili oli kasvattajansa omistuksessa koko pitkän elämänsä ja tamman kuoleman jälkeen kasvattaja luopui muistakin hevosistaan.
Ikävä kyllä periyttäjänä Huutoleili ei loistanut, vaikka itse hyvärakenteinen ja -luonteinen olikin. Suurin osa sen jälkeläisistä on varsin keskinkertaisia, minkä vuoksi seitsemästä jälkeläisestä vain kaksi on jatkanut sukuaan. Siitä sen sijaan voi olla montaa mieltä, olisiko juuri näiden pitänyt päätyä jalostuskäyttöön vai ei. Myöskään kilpahevosina tamman jälkikasvu ei menestynyt erityisemmin, joten voidaan todeta, ettei Huutoleili onnistunut jättämään itseään parempia jälkeläisiä.

Jälkeläiset

Kekkuliisa on tarjolla jalostukseen evm-sukuisille suomenhevosoreille.

s. 02.07.2015 sh-t Viisikon Kauhuliisa (i. Kissankulman Kauhu), om. Wilhood, Naukaisu -> SV-I
s. 03.07.2016 sh-t Ch Viisikon Metkuliisa (i. Hullunmylly), om. Fiktio -> KTK-III, SV-II
s. 01.08.2016 sh-o Viisikon Hautarauha (i. Haudanhaalea), om. Vähäpelto -> SV-II
s. 05.08.2016 sh-t Viisikon Kinkeri (i. Loisto-Tuuri), om. Kuuralehto

Kilpailut

VVJ, 41 sijoitusta, 4 cup-sijoitusta

28.02.2015 - Vaativa parivaljakko - 02/15
01.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/30
03.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 03/15
06.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/30
07.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 02/16
08.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 04/16
10.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 06/40
12.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 03/14
13.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 02/14
14.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/40
15.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/40
16.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 04/40
16.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 01/26
17.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/14
18.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/30
18.03.2015 - Vaativa parivaljakko - 05/26
19.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/40
21.03.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/30
05.04.2015 - Vaativa parivaljakko - 03/20
08.04.2015 - Vaativa parivaljakko - 04/20
10.04.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/40
15.04.2015 - Vaativa yhdistetty - 04/40
16.04.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/40
17.04.2015 - Vaativa yhdistetty - 06/40
18.04.2015 - Vaativa yhdistetty - 06/40
21.04.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/40
04.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/40
04.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 04/50
05.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/40
15.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/40
16.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/40
19.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 07/50
20.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/40
28.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 06/50
31.05.2015 - Vaativa parivaljakko - 01/01
31.05.2015 - Vaativa parivaljakko - 02/45, VVJ-cup
30.11.2015 - Vaativa parivaljakko - 06/37, VVJ-cup
21.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/30
28.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/30
31.12.2015 - Vaativa parivaljakko - 05/38, VVJ-cup
28.02.2017 - Vaativa yhdistetty - 02/95, VVJ-cup

Valmennukset ja päiväkirja

Valjakkovalmennus 16.02.2015, valmentajana Pentti Suontausta (evm), kirjoittanut omistaja

Olimme Lissun kanssa tänään Pentti Suontaustan valjakkoajovalmennuksessa ja olen todella tyytyväinen päivän tulokseen. Keskityimme kouluosuuteen, etenkin tempon vaihteluihin käynnissä ja ravissa. Saimme alkuverrytellä itsenäisesti, joten pyrin saamaan tamman alusta asti kuulolle ja taipumaan hyvin. Teimme paljon erilaisia kaarteita ja ympyröitä, otimme myös muutamia pysähdyksiä ja siirtymisiä ennen kuin tämä hieman vanhempi supliikki herrasmies aloitti meidän syynäämisemme.

Aloitimme käynnissä laitoja pitkin, tarkoitus oli pitkät sivut mennä keskikäynnissä ja lyhyillä sivuilla lyhentää askelta. Lissu olisi mielellään marssinut eteenpäin tasaisen tappavalla vauhdilla, joten sain tehdä ihan huomattavia pidätteitä, että tamman tempo muuttui yhtään mihinkään. Lopulta myös valmentajamme oli tyytyväinen ja siirryimme tekemään samaa tehtävää ravissa. Nyt suomenjunttini oli jo tilanteen tasalla ja temponvaihtelut sujuivat erittäin hyvin. Lissu saikin Pentiltä paljon kiitosta kehityksestään.

Lopuksi kävimme läpi yleisimmät valjakkoradan tiet, eli erilaiset suunnanvaihdot ja ympyrät niin käynnissä kuin ravissa. Yllättäen kahdeksikko tuotti tammalle suuria vaikeuksia, joten hinkkasimme sitä hetken aikaa ennen kuin molemmat silmukat olivat yhtä isot ja pyöreät, eikä Lissu pudonnut kuolaintuntumalta missään vaiheessa.

Valmentaja oli mukava, mutta erittäin tiukka, joten saimme tamman kanssa tehdä ihan tosissamme töitä, että suoriuduimme kunnialla tehtävistä. Olimme kuitenkin lopulta kaikki tyytyväisiä ja pääsin jäähdyttelemään raudikkoa. Olin suuntaamassa tammaa portista ulos kun Pentti kysyy saisiko hän tulla mukaan. Kehoitin miestä kiipeämään kyytiin kun sain tamman pysähtymään ja ojensin ohjat hänelle. Mies tarttuikin niihin ja ohjasi hieman hionneen hevosen kohti rauhallista metsätietä. Juttelimme niitä näitä koko matkan ja mies vaikutti todella hauskalta, mutta asialliselta ja osaavalta. Hän lupasi joskus toistekin tulla valmentamaan meitä.

02.06.2015 (päiväkirja), tallitytön näkökulmasta, kirjoittanut omistaja

Lissulla oli ollut pitkä kisaputki takanaan ja Ireth pyysi minua käymään maastossa sen kanssa, jotta tamma saisi lepuuttaa hermojaan rankkojen kisojen jäljiltä. Hain raudikon tarhastaan, jossa tamma möllötti hyvin tyytyväisen näköisenä lepuuttaen toista takajalkaansa alahuuli roikkuen. Karsinassaan tamma kuitenkin alkoi heräillä ja mutusteli viimeisetkin aamusta jääneet heinänkorret kuivikkeiden seasta. Harjatessani tammaa se alkoi taas nuokkua. Satuloidessa Lissu alkoi hieman kiukutella ja irvisti muutaman kerran kun kiristin sen satulavyön, mutta muuten sekin sujui ihan hyvin, vaikka tamma kyllä ihmetteli touhua melko paljon. Ireth olikin sanonut, ettei tammalla ole pitkään aikaan ratsastettu lainkaan ja varoittanut, ettei se välttämättä muistaisi koko touhusta mitään.

Heti päästyäni selkään Lissu lähti kävelemään reippaasti kohti ilmeisen tuttuja maastopolkuja. Tamma vilkuili valppaana ympärilleen, muttei ilmeisesti jaksanut säikkyä turhan päiten. Minulla ei ollut juurikaan hajua minne olimme menossa, joten annoin Lissun päättää suunnan ja saavuimmekin pian erään pellon laitamille. Pellosta näki selvästi että siinä oli ratsastettu sekä ajettu ja Lissu vilkuilikin sitä kiinnostuneena. Paikka oli tammalle selvästi hyvin tuttu ja se osasi ravipätkät ulkoa. Päätin kuitenkin nostaa laukan, silläkin uhalla että meno menisi haastavaksi. Laukassa tamma innostuikin melkoisesti ja yritin rauhoittaa sitä, mutta Lissu ei millään halunnut hidastaa ennen kuin sen mielestä oli oikea aika. Tamma oli hionnut melko reilusti laukan aikana ja kävimme vielä metsässä pyörähtämässä ennen kotiinpaluuta, mutta se ei ollut kovin mukavaa: Lissu on selvästi tottunut kulkemaan lähinnä kärryt perässään ja se yritti kiertää puut mahdollisimman kaukaa.

19.08.2015 (päiväkirja)

Lissun kanssa on nyt ollut hieman vaikeaa: tamma satutti oikean etujalkansa laitumella ensimmäisen viikon aikana ja se joutui karsinalepoon kolmeksi viikoksi. Se onneksi auttoi, mutta päästessään takaisin laitumelle se satutti vasemman takajalkansa heti samana päivänä. Toisin sanoen tamma joutui takaisin koppilepoon, nyt sitä tosin sai talutella päivittäin. Energiaahan Lissu sitten keräsi ihan älyttömästi ja alkoi pöllöillä taluttaessa ihan tosissaan, minkä vuoksi sen takajalan jalan vamma paheni. Monen viikon koppilevon ja taluttelun päätteeksi se onneksi sai puhtaat paperit eläinlääkäriltä ja pääsi jopa tarhailemaan isoon tarhaan. Laitumelle sitä ei ole vielä päästetty, ettei se taas riehu itseään hajalle. Sairasloman jälkeen sillä on nyt ajettu vasta kerran ja kaikeksi onneksi sen jälkeen tamma ei ainakaan ontunut, joten nyt olemme toiveikkaita että ongelmat olisivat taakse jäänyttä elämää.